Rehellisyys maan perii?

Sain taas tällä viikolla muistutuksen siitä, että säätelyn luvatussa maassa eli Suomessa pärjää paremmin pienellä epärehellisyydellä. Korona-aikana on kovasti puhuttu ihmisten vastuullisuudesta tartuntaketjujen katkaisemisessa ja sairastumisen tai karanteenin taloudellisista vaikutuksista. Oma kokemukseni vahvisti käsitystäni siitä, että erilaiset käytännöt on luotu tuomaan yhteistä hyvää, mutta ihminen hukkuu näitä ohjeita noudattaessaan.

Mä altistuin koronalle reilu viikko sitten ja oon tehnyt siitä asti aamuisin kotitestejä ennen kuin oon uskaltanut lähteä minnekään edes oireettomana. Töistä tuli ohjeet, että kaikissa potilaskontakteissa käytetään FFP2-maskia ja jos mitään oireita tulee, niin hakeudut sitten PCR-testiin. Lauantaina olin laskettelurinteessä 15 asteen pakkasessa koko päivän ja sunnuntaina sitten heräsin kurkkukipuisena. Lisäksi mun tavanomainen jännityspäänsärky oli saapunut heti aamusta piristämään hotellin huonon tyynyn takia. En tietenkään uskaltanut luottaa pelkkään kotitestin negatiivisuuteen, vaan varasin ajan koronatestiin ja menin sitten käymään testissä heti kun pääsin autolla Ouluun.

Altistuneena ja koronatestin tulosta odottelevana kurkkukipuisena en luonnollisesti ollut tervetullut VR:n kyytiin, joten jäin Ouluun yöksi. No maanantai herätessä kurkku oli enää aavistuksen karhea, eikä muita oireita ollut ilmaantunut. Sain negatiivisen testituloksenkin aamulla ennen kahdeksaa. Soittelin sitten tiimin vastaavalle lääkärille ja sanoin, että voin tulla töihin iltapäiväksi, mutta ennen kahtatoista en ehdi työpaikalle Kokkolaan. Hän varmisteli vielä moneen kertaan, että olenko varma, että olen työkuntoinen ja että kipeänä ei saa tulla töihin. Sanoin hoitavani hommat. YTHS:llä teen lähinnä etävastaanottoa omasta työhuoneestani käsin, joten kenenkään terveysturvallisuus ei vaarannu, vaikka palaan töihin kurkku vähän karheana. Päivän potilaat järjesteltiin uudelleen, tiivistettiin iltapäivää ja siirrettiin aamulta joku ensi viikolle.

Myöhemmin tajusin, että mulle luonnollisesti maksetaan palkka vaan niistä tunneista, jotka oon töissä. Jos olisin sanonut, että kurkkukipu on vielä vähän hankala, niin mulle olisi maksettu koko päivältä sairauspäivärahaa. Rehellisyys maan perii?

Oon ollut sairauslomalla palkkatyöstä viimeksi vuonna 2015, kun sain kunnon nuhakuumeen enkä voinut mennä hyppimään muumiasussa koko päiväksi. Kynnys töistä pois jäämiseen on ollut tosi korkea. Tiedän jättäväni työkaverit pulaan ja työnantajalle tulee tuplakustannukset, kun pitää maksaa sekä mun, että sijaisen palkka sairausajalta. Lääkärille tosin sijaista ei ole saatavilla tällä varoitusajalla. Käytännössä potilaille vain soitetaan, että aika on peruttu ja seuraava vapaa aika on tuolloin.

Mun talous ei kaadu siihen, että kuukausiansioista jää neljän tunnin palkka pois. Jollain toisella on todennäköisesti tiukempaa ja silloin kynnys jäädä kotiin sairauslomalle on huomattavasti pienempi. Miksi mennä töihin raatamaan puolikkaaksi päiväksi puolikkaalla palkalla, kun voi jäädä kotiin ja saada koko päivältä palkan tekemättä mitään?

Osatyökykyisten tilanne on yhteiskunnassa tosi hankala. Enkä puhu nyt itsestäni yhden päivän perusteella vaan niistä, jotka eivät pysty fyysisten tai henkisten rajoitteiden takia tekemään täyttä työviikkoa. Osasairauspäivärahaa voi hakea, jos on työsuhteessa ja on ollut edeltävästi sairauslomalla. Sen sijaan työttömänä oleva osatyökykyinen on huonossa asemassa. Täytyy joko ottaa vastaan osa-aikainen sopimus, jolloin tulot muodostuvat samassa suhteessa tai ottaa vastaan täydellä työajalla oleva sopimus, vaikka tietää ettei voi täyttä viikkoa tehdä. Sitten kun terveys odotetusti pettää täyden työajan kanssa, voi hakea sairauslomaa.

Osatyökykyinen joutuu siis pohtimaan, että jättääkö mainitsematta terveysongelmansa työtä vastaanottaessaan ja kuluttaa sitten työnantajan rahoja toistuvin sairauslomin vai tyytyykö osa-aikaisen tuloihin. Rehellisyys koituu siis osatyökykyisen kohtaloksi monessa kohtaa. On helpompaa sanoa olevansa vähän kipeämpi kuin ehkä on tai jättää oma terveydentilansa mainitsematta, kuin keksiä mistä nipistää sen 40 % viikkobudjetista. Jokaisessa järjestelmässä on aina joku väliinputoaja, mutta eikö olisi aika parantaa osatyökykyisten mahdollisuuksia elättää itsensä rehellisesti?