Tietojärjestelmä työn tukena

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestelmiä kehitettäessä tulee muistaa, että käytössä olevat työtavat vaikuttavat kehitettävään tietotekniseen järjestelmään väistämättä. Vastaavasti taas käytössä oleva tietojärjestelmä vaikuttaa työtapoihin. Tätä tulisikin mielestäni hyödyntää niin työtapoja, kuin tietojärjestelmiä kehitettäessä. Jos tunnetaan riittävän hyvin sekä käytössä oleva tietotekninen ratkaisu, sekä arjen työrutiinit ja arkistoinnin tarve, voidaan tietojärjestelmiä kehitettäessä kehittää samalla myös työtapoja.

Hyvä esimerkki työtapojen kehittymisestä teknologian tuomien mahdollisuuksien avulla on mielestäni tehohoidon yksiköissä käytössä oleva ns. kuumekurva, jota aikaisemmin täytettiin valmiille ruutulomakkeille erivärisillä kynillä. Eri värit merkitsivät eri parametreja, kuten ruumiinlämpöä, happitasoa, verenpainetta tai painoa. Ruudukon täyttäminen vaati keskittymistä ja paperi oli kerrallaan vain yhdessä paikassa. Mittauksia ei voitu tehdä kovin tiheästi, sillä seurannan raportointi vei aikaa. Lisäksi hankaluuksia tuotti kaikkien eriväristen käyrien sekoittuminen, joka ei tehnyt kuvien tulkitsemisesta helppoa. Kun tähän kehitettiin tietokoneohjelma, pystyttiin kirjaaminen tekemään huomattavasti nopeammaksi ja samalla luettavuutta pystyttiin parantamaan. Skaalaa pystyttiin muuttamaan, joten pidemmän ja lyhyemmän aikavälin muutosten tarkastelu helpottui. Eri käyriä voitiin piilottaa ja näyttää vuorotellen. Lopulta koko kuumekurvasta tuli käyttökelpoisempi työkalu tehohoidon toteutukseen.

Uusia työskentelykäytäntöjä on pystytty kehittämään myös erilaisten integroitujen ohjelmien ja tekoälyn avulla. Kuumekurvasta pystytään tekoälyn avulla tekemään tarkempia ja monimutkaisempia päätelmiä, kuin mihin ihmismieli pystyy. Joku tehohoidon lääkäri mainitsi eräässä aamupalaverissa muutama vuosi sitten, että erikoistuva lääkäri pystyy seuraamaan kahden parametrin muutoksia ja tekemään näistä päätelmiä. Hyvä tehohoidon lääkäri pystyy hallitsemaan viiden parametrin keskinäiset suhteet ja hoitamaan potilasta sen tiedon perusteella. Tekoäly pystyy louhimaan kaikista saaduista mittaustuloksista merkittävät muutokset, joiden avulla se voi luoda hoitosuunnitelman. Tekoälyä ei vielä käsittääkseni käytetä potilaiden hoidossa, mutta tutkimusta aiheesta on jo tehty.

Tällä hetkellä erilaisia potilastietojärjestelmiä ja niihin liittyviä ohjelmia on käytössä Suomessa varmasti satoja erilaisia. Tämä järjestelmien monimuotoisuus on suoraan yhteydessä erilaisiin toimintatapoihin terveydenhuollon eri yksiköiden välillä. Kuitenkin potilasturvallisuuden ja hyvien käytäntöjen levittämisen kannalta olisi oleellista, että niin toimintatapoja, kuin järjestelmiäkin pystyttäisiin kehittämään tietyn minimikriteeristön mukaan. Aihe nousee esiin erityisesti nyt, kun palveluiden tuottaminen siirtyy kunnilta ja sairaanhoitopiireiltä hyvinvointialueen vastuulle. Jokainen kunta ei voi enää valita omaa potilastietojärjestelmää, vaan tarvitaan yhtenäistämistä. Vanhojen tietojen löytyminen helposti uusista järjestelmistä on osa hyvää hoitoa. Vastaavasti jokaisen järjestelmän toimiessa eri tavoin, tulee uusi henkilöstö perehdyttää käytössä olevan järjestelmän käyttöliittymään.

Tärkeintä järjestelmien kehittämisessä on se, että ne tukevat toivottua kehitystä työtavoissa. Jos järjestelmään kirjaaminen on hankalaa, ei sitä tule tehtyä tarpeeksi ja tällöin osa informaatiosta jää tallentumatta. Jos esimerkiksi määräysten antaminen on hankalaa, siirtyy henkilöstö herkästi antamaan suullisia määräyksiä, joista ei jää mitään merkintään potilaan tietoihin. Tästä voi seurata vaaratilanteita, joiden ratkaiseminen olisi ollut yksinkertaisesti estettävissä, mikäli kirjaaminen olisi ollut helppoa. Vastaavasti työtapoja tulee pyrkiä kehittämään tarjolla olevan teknologian avulla. Tässä tarvitaan innovatiivisuutta ja ymmärrystä terveydenhuollon arjen ongelmakohdista.