Yhtenäisyyttä lääkärien ja hoitajien harjoitteluihin

11.12.2021

Kirjoitin lääkärien ja hoitajien harjoitteluiden eroista marraskuussa Turun Sanomissa. Päätin tarttua tähän epäkohtaan siitä syystä, että eri oppilaitoksissa opiskelevat terveysalan ammattilaiset ovat hyvin erilaisessa asemassa harjoitteluidensa suhteen. Isoimpana ongelmana näen rahoituksen kanavoitumisen eri tavoin. Tämä johtaa erilaisiin toimintatapoihin.

Turun yliopisto ilmoitti syyskuussa, että se takaa jatkossa harjoittelutuen kaikille tutkinto-opiskelijoilleen. Lääketieteen opiskelijoihin tämä ei vaikuta, sillä kansallisesti on sovittu jo aiemmin pakollisten harjoitteluiden eli amanuenssuurien palkkatasosta. Amanuenssuuria suorittavan opiskelijan palkan maksaa sairaanhoitopiiri, mutta käytännössä raha tulee suoraan valtiolta yliopistosairaalalle terveydenhuoltolain 59 § mukaisesti.

Amanuenssuurikuukausien lisäksi lääketieteilijät tekevät kuuden vuoden tutkinnostaan yli puolet ns. kliinisiä opintoja, joihin kuuluu pakollisena myös palkatonta harjoittelua esimerkiksi yhteispäivystyksessä. Opintojen aikana tunteja sairaalalla potilaiden parissa kertyy satoja, ellei tuhansia. Niin kliinisessä opetuksessa, kuin amanuenssuureissa on kuitenkin yksi iso ongelma. Opiskelijalle ei ole juuri koskaan nimetty harjoittelun ohjaajaa, joka seuraisi oppimista ja antaisi palautetta tekemisestä. Resursseja ei yksinkertaisesti ole.

Ammattikorkeakoulussa esimerkiksi sairaanhoitajan tutkintoa suorittavalle kuuluu pakollisia harjoitteluita, joista ei makseta opiskelijalle palkkaa. Sen sijaan osa ammattikorkeakoulun opetukseen tarkoitetusta rahoituksesta menee harjoittelumaksuihin. Vuonna 2017 ammattikorkeakoulut maksoivat harjoittelijan vastaanottamisesta mm. sairaanhoitopiireille yhteensä noin 8 miljoonaa euroa. Yksinkertaistettuna raha liikkuu sairaanhoitajopiskelijoiden kohdalla opetusministeriöstä oppilaitoksen kautta sairaanhoitoon, kun lääketieteen opiskelijoiden kohdalla raha liikkuu sosiaali- ja terveysministeriöltä sairaanhoitopiirille ja sitä kautta opiskelijoille. Hoitajaopiskelija ei saa mitään.

Asia ei ole kuitenkaan näin yksinkertainen. Sairaanhoitajien koulutukseen kuuluvien harjoitteluiden sisältö on huomattavasti ohjatumpaa, kuin tulevien lääkäreiden. Harjoitteluiden ulkopuolellakin käytännön taitoja treenataan opettajan johdolla. Lääketieteellisen puolella tällaiset opetustilanteet ovat harvinaista herkkua. Esimerkiksi potilaan tutkimista harjoiteltiin pareittain isossa ryhmässä opettajan kierrellessä luokassa, eikä tilanteessa mitenkään ollut mahdollista saada henkilökohtaista palautetta. Seuraava askel olikin potilaan tutkiminen osastolla yksin ilman ohjaajaa. Palautetta sain silloin kirjoittamastani tekstistä, en käytännön taidoista.

Lääketieteen kliinisistä opinnoista suurin osa on potilaiden tutkimista itsenäisesti. Toiseksi suurin osa on sairaalan lääkäreiden työn seuraamista. Siinä saattaa joskus löytää opetusmyönteisen lääkärin, joka opettaa tekemään toimenpiteen ja antaa palautetta. Useimmiten ei löydä ja sairaalalla pyöriminen tuntuu ajan tuhlaamiselta. Toisaalta ei sieltä oikein viitsi kotiinkaan lähteä, koska kotoa opetusmyönteisen lääkärin ja potilaan löytäminen on yleensä vieläkin vaikeampaa.

Aloille, joilla osaavasta työvoimasta on pulaa, tulisi pyrkiä takaamaan opetuksen laatu, jotta valmistuvilla on vaadittava taitotaso. Lääketieteen puolella ongelmana on harjoittelun tapahtuminen lähes kokonaan sairaalassa, jolloin perusterveydenhuollon toimintatavat jäävät vieraiksi. Myös henkilökohtaisen palautteen saamisessa on petrattavaa. Hoitajien kohdalla harjoitteluiden rahoitusmalli on täysin käsittämätön. Alan vaihtaminen terveydenhuoltoon ei juuri perheellisiä houkuttele, kun opintoihin liittyy useita kuukausia palkatonta harjoittelua. Näihin epäkohtiin on pystyttävä puuttumaan.

Tulevilla hyvinvointialueilla on suuri vastuu tulevaisuuden ammattilaisten kouluttamisesta, Päättäjiksi valittavien on kyettävä ottamaan potilaiden, asiakkaiden ja ammattilaisten lisäksi myös opiskelijat huomioon. Koulutuksen tulee olla vähintään yhtä laadukasta jatkossakin. Mieluummin entistä parempaa.